Pela ja ensihoitolautakunta on keskittynyt viimeisen vuoden aikana talouden sopeuttamiseen. On jouduttu pohtimaan toimintoja uudelleen, tehdäänkö oikeita asioita oikeissa paikoissa ja tekevätkö niitä oikeat ihmiset. VPK verkosto on puhuttanut paljon. VPK on harrastetoimintaa mutta myös paljon enemmän, usein toimiva VPK mahdollistaa paremman...
BLOGI
Tärkeitä aiheita ja artikkeleja
Runkolinjat ovat nyt olleet toiminnassa reilu puoli vuotta. Runkolinjojen tavoitteena kasvavassa kaupungissa on nopeuttaa siirtymiä paikasta toiseen, ilan, että pitää matkustaa kaupunkikeskustan kautta. Turku on kasvanut merkittävästi ja "vanha" Föli ei enää pystynyt vastaamaan palvelutarpeeseen. Käyttäjäkunta ja tarve on laajentunut koko...
Olin viemässä avustuskuormaa Ukrainaan juhannuksena. Venäjän aloittama sota jatkuu jatkamistaan Ukrainassa. Maata avustavat EU ja eurooppalaiset valtiot sekä esim. USA eri tavoin. Tarpeen on kuitenkin toimittaa täsmä-apua Ukrainalaisten toiveiden mukaan. Retkemme alkoi 19.6 ja ajoimme kolmen naisen voimin hashtag#FinAid, kolmannen sektorin...
Järjestöjen ja yhdistysten tekemä työ on helmi suomalaisessa yhteiskunnassa
Turku kasvaa huolimatta siitä, minkälaisia linjauksia raitiotiestä tehdään. Kyse on lähinnä siitä miten nopeasti ja millä tavalla Turku kasvaa? Raitiotien suunnittelun lisäksi kasvulähtökohdaksi on otettava E18 tielinjaus sekä mahdollinen taajamajuna, lento- ja satamayhteydet. Eli kyse on laajasti ottaen seudullisesta hankkeesta, joka hyödyttää...
VALTUUSTOALOITE: HYVÄ HOITO JA SEURANTA LAPSEN KASVUN ERI VAIHEISSA TULEE TURVATA PERHEKESKUKSISSA
Toivottavaa on, että vanhusväestöämme hoitaa tulevaisuudessakin osaava ja koulutettu henkilöstö, kirjoittaa Nina Kallio (sd.) mielipiteessään.
https://nina-kallio.cms.webnode.fi/l/turkua-on-kehitettava-tasapuolisesti-mita-varissuolle-jaa/
Sairaanhoitajan ura
Sairaanhoitajan uramallissa tulee tunnistaa myös työssä opittu kompetenssi
Suomessa on tilaston 2021 mukaan noin 470 000 maahanmuuttajaa tai maahanmuuttajataustaista henkilöä. Heistä suurin osa on asettunut Uudellemaalle. Ulkomaalaistaustaisten yleisin taustamaa oli vuonna 2021 entinen Neuvostoliitto. Seuraavaksi suurimpiin taustamaaryhmiin kuuluivat Viro, Irak, Somalia ja entinen Jugoslavia.





